Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

torstai 28. marraskuuta 2013

Banoffee

Eilen vietimme elokuvailtaa ja leffana oli Erased. Elokuva on trilleri ja kertoo entisestä CIA-agentista, joka joutuu melkoiseen ajojahtiin tyttärensä kanssa. Elokuva ei ollut ihan minun makuuni ja tuli ehkä vähän sellainen olo, että tämän tyyppisiä tarinoita on esitelty aiemminkin.

Leffaherkkuna meillä oli eilen valmistamani Banoffee-torttu, joka oli aivan taivaallista ja maistui erityisesti puolisolleni :) Tortun kanssa nautittiin Keisarin morsian teetä, joka on lempiteeni.



Banoffeen ohje löytyi Ullanunelma Oy:n sivuilta.Ystäväni suositteli laittamaan tuplamäärän kondensoitua maitoa, näin toffee kerroksesta tuli ihanan paksu. Olisin halunnut kokeilla suklaa Digestiveillä torttupohjaa, mutta en löytänyt niitä kaupasta, ensi kerralla sitten :) Irtopohjavuoan koolla voi vaikuttaa tortun paksuuteen, itse käytin 17cm irtopohjavuokaa.

Pohja:
300 g Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:
397 g kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta

1.Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa.

2.Painele keksivoi-seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (n.17cm halkaisija) pohjalle ja reunoille, nosta sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.

3.Irrota etiketit purkeista ja laita ne vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi. Vettä tulee lisäille keittämisen aikana.

4.Kun purkit ovat kiehuneet 3h, anna niiden jäähtyä hetki ja kaada sitten ne pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Nosta vuoka jääkaappiin tai pakkaseen jäähtymään.

5.Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla.

6.Pilko yksi banaani toffeen päälle, levitä kermavaahto hyytyneen toffeen päälle ja pilko toinen banaani kermavaahdon päälle.

7.Lopuksi sihtaa kaakaota tortun päälle.

Nyt aamujumppaan ja kouluun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti