Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

maanantai 30. joulukuuta 2013

Hyyvääää :)

Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden viimeisiä herkkuja kokkaillaan keittiössämme. Meidät on kutsuttu ystäväni tupakeittiöön uudeksi vuodeksi viettämään iltaa. Meitä kiellettiin tuomasta mukanamme mitään ja saamme istua valmiiseen pöytään. Tosin tinakauhan lupasimme viedä mennessämme, niin pääsemme tekemään uuden vuoden taikoja :)

Tänä vuonna Joulupukki hemmotteli meitä ihanilla itse tehdyillä tuotteilla. Saimme itse tehtyä omenahilloa, vaniljasokeria, vaahtokarkki-kaakao ainekset, vanilja-aromia sekä aivan ihanaa kookos-kaardemumma body scrubia. Body scrubin tuoksu oli niin viettelevä, että minun oli heti mentävä lämpimään suihkuun ja kokeiltava sitä. Voi että siitä jäi ihana tuoksu iholle :) Kiitos vain pukille ;)


Joulupukki taisi tietää, että yksi talven suosikkijuomistani on vaahtokarkkikaakao. Vaahtokarkit sulavat ihanasti kaakaoon ja koostumus muistuttaa jäätelöä. Pitäisi vaan sitten olla lisäilemättä uusia vaahtokarkkeja ja juoda kaakao loppuun :)


Eilen hemmottelin puolisoani Sandwicheilla, joihin tuli täytteeksi jauhelihapihvien lisäksi, avokadoa, tomaattia, kurkkua, cheddar-juustoa, ranch-dippiä ja punasipulia. Vehnäpaahtarit voitelin Dijon-sinapilla sekä ketsupilla.

Pihvit tein Sara La Fountainin kanahamppariohjeen mukaan vaihtaen tilalle vain jauhelihan:

400g naudan jauhelihaa
1tl valkosipulia raastettuna
1 1/2tl inkivääriä
2tl soijakastiketta
1tl Worcesterkastiketta
1rkl Dijoninsinappia
1tl chilihiutaleita
1 1/2tl paprikajauhetta
3rkl pilkottua sipulia
Loraus oliiviöljyä
Mustapippuria oman maun mukaan
Himalajasuolaa myös oman maun mukaan

Sekoitetaan aineet kulhossa ja lisätään huoneenlämpöinen jauheliha. Kun jauheliha ja aineet on vaivattu kulhossa sekaisin, muotoillaan niistä haluamansa kokoisia pihvejä. Paistetaan pihvit pannulla ja lopuksi voi vaikka lisätä cheddarjuuston pannulla olevien pihvien päälle, joka sulaa siinä mukavasti. Nostellaan pihvit sinapilla/ketsupilla voideltujen paahtoleipien päälle ja lisätään muut täytteet.



Tänään tarkoituksena oli syödä Lotta Backlundin ohjeen mukaan sieni-pekonirisottoa, mutta kauppareissulla yllätti niiiin hurja nälkä, että päädyimme nopeaan spagettiin ja jauhelihakastikkeeseen.

Nappasimme mukaan naudan jauhelihan, ruokakerman ja muut ostokset. Maustoimme jauhelihan tomaattikuutioilla, chilihiutaleilla, valkopippurilla, mustapippurilla, ruokakermalla, suolalla sekä sipulilla ja valkosipulilla.



Jälkkärinä oli tuttu herkku nimittäin marjapiirakka. Tämä ikuinen lempparimme ei petä ikinä ja valmistamme sitä erityisesti kesällä, kun ihania tuoreita marjoja on runsaasti saatavilla.


Marjapiirakka:


Taikina:


  • 4dl vehnäjauhoja (laitan aina puolet puolikarkeita spelttijauhoja ja puolet tavallisia vehnäjauhoja)
  • 1dl luomuruokosokeri (fariinisokeri käy myös)
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1tl vanilliinisokeria
  • 200g voita


Täyte:


  • Valintasi mukaan tähän voi laittaa täytteeksi marjoja, omenasiivuja, raparperia, ihan mitä vain :)



1. Voitele paistovuoka n.23cm halkaisijaltaan voilla ja laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja nypi siihen voi.

3. Painele puolet taikinasta voidellun vuoan pohjalle. Ripottele pohjalle valitsemasi täyte, tässä tapauksessa mustikat ja vadelmat. Ripottele sitten loput taikinasta marjojen päälle pieninä nokareina.

4. Paista piirasta uunin alaosassa noin 25min, mikäli torttuu alkaa tummua niin voit peittää sen foliolla. Valmiin piiraan tulisi olla kauniin kullankeltainen.

Valmista piirasta voi tarjota hyvin kermavaahdon tai jäätelön kanssa :)

2 kommenttia:

  1. Hei, mistä nuo teidän pastalautaset on? Ollaan kovasti etsitty uusia lautasia, mutta ei oikein olla löydetty sopivia. Nuo, mistä syötiin vuoden vaihteessa, on vahingossa pesty pari kertaa astianpesukoneessa, eivätkä ne selvästikään ole kestäneet sitä. Nykyään pesen ne käsin, mutta vahinko on jo ehtinyt tapahtua ja väri hieman haalistua. Ei oikein olla löydetty vielä molemmille sopivia ja budjettiin istuvia lautasia, kun niitä tarvitsisi kuitenkin olla ainakin kahdeksalle aina alkuruokalautasista pääruokalautasiin, mielellään myös jälkiruokaan asti ja toki syvät lautaset myös. Ikeassa on nykyään ihan kivoja lautasia, mutta ei olla oikein yhdessä edes päästy niitä katsomaan... Osa Iittalan lautasista olisi aivan ihania, mutta luulen että ne ei ehkä ole ihan niitä meidän budjettiin istuvia. Ihaninta olisi, kun pääruoan voisi tarjoilla niiltä suurensuurilta kastehelmilautasilta, mutta ne taitavat maksaa reilut 40 euroa kappale, tulee ehkä turhan kalliiksi, eikä niille oikein ole tällä hetkellä tilaakaan missään, kun halkaisijaltaan ovat niin kovin suuria. En edes tiedä, mikä niistä väreistä olisi ihanin, mutta varmaan täytyisi siihen kirkkaaseen tyytyä - se kun sopii kaikkien värien kanssa yhteen.

    Ihanaa kun olitte eilen meillä ja hyvä jos Joulupukki osui oikeaan lahjavalinnoissaan ;)

    VastaaPoista
  2. Hihhii Joulupukki on kyllä ihmeellinen, mistä se aina tietää kaiken:D Meidän pastalautaset on vuosia sitten ostettu Arabianrannasta Iittalan outletista, ovat Arabian KoKo-sarjaa. Ikeasta saa ihan loistavia astioita nykyisin, olen niitä aina ohikulkiessani vilkuillut ja kiinnittänyt huomiota, että siellä on kivoja lautasia+laseja :) Iittalan teema-astiat on myös usein kaupoissa -20-30%, mutta niissä syvissä lautasissa ei ole sellaisia reunoja.
    Kiitos kovasti kutsusta, ilo oli meidän puolella ja ihan mahdottoman hyviä ruokia olit valmistanut ja PALJON :) Olo oli ihanan onnellinen ja ähky, kun viimein pääsimme kotiin ja nukkumaan :)

    VastaaPoista